sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Lauantaina kävin Windsorissa. Siellä on Windrosin linna, missä kuningatar asuu tällä hetkellä. Kaupunkina Windsor on ollut rauhallinen vanha kylä, mutta nykyään se on kaunis turistirysä kaupunki. Kävin linnassa sisällä. Se oli todella kaunis. Pihalla oli kaunis puutarha ja upeat näköalat Windsorin kaupunkiin. Sain videokameraani todella ihanaa kuvamateriaalia. Sain kuvattua, myös vartijan vaihdon. Se on kyllä hassun näköistä. Huomasin, että nämä vartijat olivat todella nuoria 16-20 vuotiaita. Sisältä linna näytti aivan mahtavalta. Kattoihin oli maalattu enkeleitä ja suurin osa katoista oli kullattu kuvioin. Ikkunat olivat korkeita ja hienosti koristeltuja. Taideteokset olivat mahtavia ja tiesittekös sitä, että Iso-Britannian nuorin kuningas oli vain 9 vuotta kun astui virkaansa. Siellä oli sali missä oli niin iso pöytä, että sen ympärille mahtui 58 henkilöä (laskin tuolit). Ja ai niin siellä oli myös nukkekoti jossa kaikki huonekalut ja astiat olivat oikeita. Nukkekodissa oli myös toimiva imuri. Eli jos et keksi mitään tekemistä viikonloppuna lähde Windsoriin ja käy linnassa. Se oli vain niin mahtava.

Huomasin eilen, että tähän asti olen oppinut kokoajan englantia todella helposti. Koulussakin on kerrattu vain mitä olen oppinut aikaisemmin jo. Mutta nyt kun kaikki on kerrattu, on uuden aika. Ja se ei ole enää niin helppoa. Tulee uusia asioita, ja minulta vaaditaan parempaa puhumista. Se on rankkaa. Tähän asti kielenoppiminen on ollut helppoa, mutta nyt sitä oikeasti pitää alkaa opiskelemaan.

Voitte lähettää mulle vinkkejä, mihin sitä viikonloput voisi tuhlaa matkustelemalla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti